Olin harrastanut meditointia noin puolisen vuotta, muutaman kerran viikossa. Eräänä syyskuisena iltana olin taas laittanut kaiken valmiiksi, keränyt tyynyjä, sytyttänyt kynttilöitä. Suitsukkeita ja musiikkia en käytä, nämä riittävät vallan mainiosti.

Lausuin mielessäni Isä Meidän- rukouksen ja hiljennyin kuuntelemaan hiljaisuutta. Pyysin suojauksia, siunauksia ja rauhoitin mieleni. Olin siinä ollut muutaman minuutin kun tunsin ” tönäisyn ”, sellaisen pienen ja pehmeän. Vähän säikähdin, ihmettelin mitä se oli, aukaisin silmäni ja varovasti kurkistelin näkyykö huoneessa muita. No, ei sielä ketään ollut. Jos sitä tilannetta pitäisi kuvaa yhdellä sanalla se olisi ” töms.”  sillä ihan niinkun jokin olisi törmänyt minuun.

En enää tohtinut jatkaa kun en tiennyt mitä on tulossa. Otin yhteyttä ystävääni joka minua on tässä henkisen tieni kulussa auttanut. Kerroin hälle mitä oli tapahtunut ja mitkä olivat fiilikset. En ollut peloissani, hämmentynyt kylläkin.

Ystäväni katsoi… hän sanoi että minulle tehdään testauksia, henkimaailma testaa kuinka paljon ja mitä mie kestän. Henki oli kulkenut läpi minun kroppani ja siltähän se tuntuikin. Vaikka se ei varsinaisesti ole pahaa niin silti kellään ei ole lupaa mennä toisen kehon lävitse.

Niin, se ei ollut pelottavaa eikä pahaa… mutta kyllä se kuiten säväytti. En pelännyt siinä tilanteessa, enhän silloin tiennyt mikä oli menossa. Mutta ei ollut myöskään hyvä olla ja sen aiheutti epävarmuus. Säpsähdin ja aukaisin silmäni silloin kun tunsin läpimenon kehossani.

Siitä lähtien, jonkin aikaa, kun aloin meditoimaan ja tehin alkurituaalit, pyysin vahvistettuja suojauksia ja tehin ristinmerkin pään ylle, vasemmalla ja oikealle puolelle, eteen ja jalkoihin. Sitten oli hyvä ja turvallinen olo palaa takaisin meditoinnin mystiseen maailmaan.