Viime kesänä tapahtui jotain hauskaa ja sen haluan kanssanne jakaa. :D

Minulla on Intialaisia jokikiviä joita käytän kun tehen kivienergiahoitoja. Ne pitää välillä puhdistaa ja antaa olla rauhassa luonnon helmassa. Keräsin kivet ja vein net ulos pihalle, kukkapenkin eteen nurmikolle. Nurmikko oli hieman pitkää ja aattelin että sielä net suojaisessa paikassa saavat nauttia luonnon omista antimista, auringosta, sateesta ja mullan tuoksusta. Laitoin kivet maahan, samaan paikkaan, levitin niitä hiukkasen etteivät ihan päällekkäin joudu olemaan. Pyysin enkeleitä pitämään hyvää huolta kivistäni, aattelin että annan niiden olla yön yli ulkona ja vasta seuraavana iltana hakisin net sisälle.

Yöllä heräsin kun vesisade rummutti peltikattoa ja aattelin että nyt kivet nauttii ko saavat olla raikkaassa, kesäisessä vesisateessa. Päivällä siinä hyörin kotitöitä tehden, pahemmin emme ulkona olleet kun ilma oli kovin sateinen. Illalla sitten muistin että pitää kivet hakea sisälle ja menin ulos. Kävelin paikkaan johon olin kivet jättänyt ja heti toki huomasin että kiviä oli vähemmän kun eilen illalla. Otin kivet yksitellen käteeni ja joo-o, kolme kiveä puuttuu. Katselin ympärilleni, tunnustelin kädellä nurmikkoa mutta ei niitä vain löytynyt. Otin kengätkin pois ja kävelin nurmikolla, mietin että kivet on sen verran isoja että jos net jalan alle jäävät niin tunnen sen kyllä mutta ei, jalan olla oli vain nurmea. Vein kivet sisälle ja mietin, tekeekös joku mulle nyt jekkua??? Käväsin vielä ulkona ennenkun laitoin ulko-oven lukkoon ja etsin kiviä, mutta turhaan.

Menin nukkumaan ja mietin mihin ihmeeseen kivet on joutuneet. Aamulla kysyin tyttäreltä, tekeekö hän minulle jekkua mutta ihan vilpittömästi sanoi että ei edes tiennyt että olen kiviä ulos vienyt ja hoksasinkin sitten että jos joku siinä olisi käynyt niin toki nurmikkoon olisi jäänyt painaumat jäljiksi mutta ei siinä ollut kun vain minun jäljet.

Pari päivää meni, välillä mietin että josko saan ikinä kiveni takaisin. Juttelin enkeleille että jos ovat minun kiviä lainaneet niin palauttaisivat net kuiten pian, sillä itsekin niitä tarvitsen.

Torstai aamu istuin aamukahvilla ja aattelin että kohta lähden ajaa nurmikon että on Juhannukseksi nätti piha. Huolissani mietin että jos kivet joutuvat leikkurin alle niin net ei enää sellasen kokemuksen jälkeen toimi ja vähän harmittikin. Samalla kun ajelen nurmikon niin täytyy kattoa huolellisesti että jos vaikka kivet on jossain toisessa paikassa. Laitoin kengät jalkaan, avasin ulko-oven ja kun astuin rappusille näin että puutarhatuolissa oli istuimessa jotain tummaa. Kävelin tuolin luo ja kas, siinä oli yksi jokikivi. Otin sen käteeni ja katselin, ihan se oli ennallaan. Laitoin kiven taskuuni ja samalla silmäilin lähiympäristöä jos vaikka loput kaksi kiveäkin jossain olisi mutta eipä ollut. Hain leikkurin ja aloin töihin. Reilun puolen tunnin verran olin ajelut kun sammutin koneen, tankkasin sen, kävin juomassa vettä ja tulin takaisin ulos. Siirsin muksujen polkupyörät pois nurmelta pihakivetyksella ja samoin roska-astiat. Rappusten edessä on vähän leveämpi laatotus ja kun kävelin siitä ohi, katseeni kiinnittyi tummaan kohtaan joka oli laatoituksen ylimmän laatan yläkulmassa. Menin lähemmäksi ja kas, siinä oli toinen kiveni ja kun käännyin ja katsoin maahan oli vastapäisessä laatassa, alakulmassa myös kolmas kiveni. Jee, kaikki tallella.

Illalla meditoin ja kysyin kuka oli kiviäni lainanut. Näytettiin naishenkilöä, lottapuku päällä. Hän käy aina välillä pihassa olevassa navettarakennuksessa. Hän on sota-aikana ollut lottana ja hoitanut haavoittuneita sotilaita. Häntä kiinnosti tietenkin nuot kivet ja onhan hän nähnyt kun mie kiviä käytän ihmisiä auttaakseni. Niin, kivieni kohtalo ratkesi ja mie olin tyytyväinen ko sain kivet takaisin kotiin.