Meditoin tässä jokin aika sitten. Menin omaan paikkaani, laavulle, tuntureille. Mie tehin sielä kevätsiivouksen ja sitä mukaa toivotin kevään tervetulleeksi minunkin sydämeeni.

Otin taljat ja vällyt pois laavusta, puistelin net ja jätin tuulettumaan. Lakaisin luutalla roskat pois ja puhdistin myös nuotiopaikan ja sen ympäristön. Laavun seinällä on kuksia roikkumassa ja netkin mie käväsin pesemässä puron raikkaassa vedessä. Sitten laitoin kaikki takaisin paikoilleen , tekasin tulet nuotioon ja kiehautin vielä kahvit.

Erään kerran mie menin taas tuntureile, minun laavulleni ja huomasin että sielä olikin joku minua odottamassa. Ensin annoin hänen olla rauhassa. Hän ei ollut laavullani vaan vähän matkan päässä, aitaa nojaten istui penkillä. Poltteli piippuaan ja katseli kun touhuin sielä. hän oli intiaanimies, Pitkä, harmaa tukka, hoikka ja pitkä oli miehen mittakin.

Rohkaisin mieleni, menin lähemmäs, istuin hänen viereen ja kysyin ” kuka olet ” Hän sanoi olevansa minun henkiopas ja hän oli tullut tuodakseen lahjan minulle. Hän ojensi kätensä ja hän antoi minulle lahjansa. Se oli pieni, pyöreä puupalanen jossa oli punainen silkkinauha, aivan kuin koru jonka voi kaulaan laittaa. Puupala oli ehkä sentin paksuinen, ei täysin pyöreä vaan epäsymmetrisen pyöreä. Kaarnaa oli reunoissa ja siinä saattoi nähdä hennot vuosirenkaat. Olin ihmeissäni ja kiitollinen hänen lahjastaan.

Kysyin ystävältäni myöhemmin, mitä tuo kokemus tarkoitti. Hän  sanoi että henkioppaani antoi lahjani minulle että muistaisin olevani osa luontoa, se on lähellä minua, olen maanläheinen ja koska siinä oli puinainen silkkinauha, se tarkoitti että se on rakkaudella annettu.

Sielä se minun lahjani on laavulla muistuttamassa minua tuosta lämpöisestä tapaamisesta henkioppaani kanssa.